Milko Tokola
Oikotietä menestykseen ei ole.

Kovempaa kuin koskaan

Nyt on "työt" aloitettu Euroopan mestaruuskilpailujen jälkeen ja tavoitteet on asetettu syksylle. Kesän leirit on lähtenyt käyntiin taas Tallinnassa ja syksymmällä leireillään myös Ukrainassa. Valmentajani Alar Seim on laatinut selkeät suunnitelmat ja seuraa treenejäni päivittäin. Polvi tuntuu taas pitkästä aikaa kivuttomalta, joka antaa isomman luottamisen omaan kroppaan ja harjoittelemiseen. Nyt on taas täysi motivaatio harjoitella ja eiköhän kova työ taas palkita kesän jälkeen uusilla ennätyksillä. Syksyn ja loppu vuoden kisakalenteria ei olla vielä päätetty.



Maastaveto ennätys

Selkä vahvistuu hyvää vauhtia ja 300kg veto lähestyy! videolla 292.5kg ennätys veto.


Euroopan mestaruuskilpailut 2017

Vuosi 2017 on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Syyskuussa 2016 polveen tehtiin monia korjauksia ja kuntoutus lähti lokakuussa käyntiin. Maaliskuussa 2017 kilpailin jo Yleisen sarjan SM-kilpailuissa nostaen urani yhdeksännen suomenmestaruuden. Nostaminen oli varovaista ja tulokseksi nousi 145 kiloa tempauksessa ja 171 kiloa työnnössä. Viimeisen työnnön jätin nostamatta polveani säästäen. Seuraava kilpailu oli EM-kilpailut huhtikuussa Croatissa. Koko ajan pikku hiljaa lisättiin kuormaa kohti näitä arvokilpailuja. EM-kilpailuissa tempasin 150 kiloa ja työnsin 180 kiloa sarjaan alle 85 kiloa jääden vain 5 kiloa yhteistulos ennätyksestäni. Näillä tuloksilla sijoitus miesten kova tasoisissa EM-kilpailuissa 11 sijalle. Toisessa työnnössä työnsin 180 kiloa, jonka jälkeen leikattavan polven pohje kramppasi niin pahasti, etten voinut nousta lavalle yrittämään kolmatta työntöä. Nyt keväällä ja kesällä on aikaa treenata jalkoja ja tavoite on päästä treeneissä syksyyn mennessä uusiin ennätys lukemiin. 


SM nostot

EM nostot



Comebaki on tulossa, tunnen sen.


Lepopäivän kunniaksi voisin kirjoittaa vähän loukkaantumisista ja siitä miten tullaan takaisin.  Nyt on 4kk kulunut polvi leikkauksesta ja on aika alkaa taas reenailemaan muutakin kuin yläkroppaa. Onhan se loukkaantuminen aina raskasta. Olen ollut lapsesta asti nostaja. Olen ollut huipulla, tein juuri 400singlairia ja nostin Rio De Janeiron Olympialaisissa. Nyt yhtäkkiä olen pohjalla. Mutta sitähän se huippu urheilu on. Todelliset mestarit ovat niitä jotka epäonnistuvat ja joutuvat pohjalle mutta jotka taistelevat sieltä tiensä huipulle. 


Pahin viholliseni ja vastustajani on nyt oma kehoni. Olen ollut monta kertaa pohjalla mutta tärkeintä on, ettei sinne saa jäädä. On löydettävä voimia nousta ja jatkaa! Olen jälleen tulessa ja motivaationi nousee koko ajan. 

Tunnen kuinka kevät on tulossa, reisiä kihelmöi ja epäkkäät nykii. Varokaa, Milko on kohta jälleen iskussa. Comebacki on tulossa, tunnen sen.





Esikuvia

Kyllä, meillä kaikilla kovilla jermuillakin on esikuvia joista ottaa mallia ja tavoitella yhtä suuria ja jopa suurempiakin asioita, mun lajissa ne onkin suuremmat kilot ja menestys. 2004 kun aloitin painonnosto uran niin Suomessa oli yksi suuri nimi ja suuri urheilu persoona joka todella oli silloin ja on edelleen iso esikuva minulle, nimittäin Toni Puurunen! Mies joka ei jätä yleisöä kylmäksi! Kiven kova nostaja ja suuren lava karisman lisäksi mies on tehnyt kovan tason tulostakin. Toinen suuri esikuva on myös suomalainen ja onkin kolmen kovan veljeksen vanhin Jaarli Pirkkiö joka myöskin suomenennätys mies. Mikä on hienoa niin on se että olen saanut tutustua molempiin näistä esikuvistani ja voin todeta heidät jopa ystävikseni. Niin ja onhan tässä sen verran itse paukutella henkseleitä että olen vienyt sarjassa -85kg molemmilta näiltä miehiltä suomen ja pohjoismaiden ennätykset omiin nimiini! 

Kaikilla on hyvä olla esikuva! Motivoi itseäsi ja muista jos joku muu pystyy siihen, pystyt sinäkin! 

Toni Puurunen RoRe Suomenmestari  04, 05, 06, 07, 10, 11
 Sarjaan -85kg 150kg+180kg 1999
 Sarjaan -94kg 157.5kg+192.5kg 2005
 Sarjaan -105kg 160kg+190kg 2005

Jaarli Pirkkiö RoRe Suomenmestari 86, 87, 88, 89, 92, 94, 95, 97, 98, 00, 06 
Sarjaan -82.5kg 155.5kg+195kg 1989 
Sarjaan -90kg 155kg+192.5kg 1889
Sarjaan -85kg 147.5kg+185kg 1998


Loppuun elvistelyä.-85kg kaikkien aikojen TOP10 

  1. Milko Tokola/92 Rovaniemen Reipas 335kg (152+183) 10.04.2016 Forde
  2. Jaarli Pirkkiö/67 Rovaniemen Reipas 332.5kg (147.5+185) 14.03.1998 Parkano
  3. Toni Puurunen/77 Rovaniemen Reipas 330kg (150+180) 26.11.1999 Ateena
  4. Ali Oksala/80 Rovaniemen Reipas 330kg (147.5+182.5) 26.11.1999 Ateena
  5. Miika Antti-Roiko/88 Kalajoen Junkkarit 321kg (135+186) 23.05.2009 Kalajoki
  6. Iiro Hartikainen/78 Joensuun puntti pojat 317.5kg (142.5+175) 06.02.1999 Joensuu
  7. Jari Niininen/77 Kyröskosken Ponsi 317.5kg (142.5kg+175) 10.03.2002 Laukaa
  8. Johan Nyström/83 Keravan Titaanit 311kg (135+176) 14.11.2008 Lahti
  9. Miikka Huhtala/79 Kankaanpään Voimailijat 310kg (145+165) 11.03.2000 Joensuu
  10. Jesse Nykänen/96 Lahden Atomi 302kg (136+166) 07.12.2016 Eilat





Punnerruksia

Tänään 31.10 sitten ensimmäistä kertaa kokeiltiin pystypunnerrusta istuinpunnerruksen sijaan. Varovaista nytkyttelyä 110kg asti. Polvi kestää siis jo vähän painetta. Seuraavaksi pitäisi saada liikkuvuutta polveen että voisi alkaa tekemään keveitä kyykähdyksiä ja sitä mukaan kuntoutumaan takaisin nostokuntoon. Muutakin yläkroppa jumppaa tuli tehtyä mistä tallentuikin materiaalia videolle. Tsekkaa uusin video minun YouTubesta.


Treeni 

  1. Käsipaino punnerrus 25kgx12x3 lämpöä.
  2. Pystypunnerrus 80kgx3x3, 90kgx3, 100kgx3, 110kgx2 
  3. Penkki 100kgx12, 120kgx10, 130kgx4, 140kgx3 
  4. Hauiskääntö 40kgx10x3 
  5. Dippi omallapainolla 20x3



Menestyksen vuosi 2016 


Kova ja laadukas treenaaminen tuotti tulosta jo Porin SM-kisoissa maaliskuussa kun tein uudet Suomen ja Pohjoismaiden ennätykset tempauksessa sekä yhteistuloksessa ja voitin kahdeksannen yleisen sarjan suomenmestaruuteni, eli siis 2016 vuosi lähti jo kovaa vauhtia liikkeelle. Tallinnassa treenatessani huippu valmennuksessa ymmärsin sen ettei kova treeni ole koskaan kivaa.  Tottakai nautin kovasta harjoittelusta ja tunteesta kun tiedän että voimaa tulee ovista ja ikkunoista. Tarkoitan ettei tavoite ole se että treenaaminen on kivaa, vaan se, että saavuttaa sen, mitä haluaa. SM-kisojen jälkeen treenit menivätkin sitten ehkä hulluuden puolelle kun sitä oli niin hyvässä kunnossa ettei malttanut kuunnella omaa kroppaa ja kovan treenin päälle kyykkäsin 210kgx11 sarjan jossa polveeni otti kipeää. Aikaa oli enään kaksi viikkoa yleisen sarjan EM kilpailuihin jossa viimeiset olympia paikat ratkottaisiin. Herkistely treenit päälle ja vähän himmattiin tahtia ja EM kisoissa Norjan Førdessa paukkuivat niin Suomen kuin Pohjoismaiden ennätykset jälleen ja maaginen 400singlairin raja. Eikä siitä vielä kaikki vaan kaiken kruunasi se kun Suomen miehet sai olympiapaikan ja parhaana miehenä minut valittiin kisoihin. Olympialaiset ovat olleet se suurin tähtäin koskaan, haave jota ei kukaan ehkä uskonut mutta niin sinne lähdettiin valmistautumaan! Harjoitukset menivät hyvin ja kunto oli rautainen, melkein voisi sanoa että yöllä heräsi siihen kun voimaa tuli että kohina kävi. Voimajakson lopussa ennen kuin alettiin herkistelemään kisakuntoa Rion olympialaisiin otin maastavedossa 250kgx6 ilman vyötä ja kyykyssä 250kgx3 ja punnerruksetkin olivat kehittyneet mutta polvi oli mennyt koko ajan huonompaan suuntaan ja kipua alkoi olla niin nostoissa kuin kävelyssäkin. Oli valittava että joko kisoihin yritettäisiin tosissaan tai jäisin kotiin. Ei ollut vaikea valinta.  Enhän koskaan anna periksi. Muistutan itseäni, että se, mikä ei tapa, se vahvistaa ja että timantitkin syntyvät puristuksessa. Olympianostoja eli tempausta ja työntöä otettiin paljon vähemmän kuin yleisesti kisaan valmistautuessa. Oikeastaan niitä ei otettu ollenkaan, ainoastaan kovia vetoja ja punnerruksia että voimat olisivat mahdollisimman hyvät. Riossa otin viimeistely treenejä ja voin kertoa kaikille että olihan se pelkkää tuskaa ja nautintoa, olin olympialaisissa. Olympialavalla tein neljä onnistunutta nostoa ja suurimmat singlair pisteet mitä 2000 luvun olympialaisissa Suomen edustaja on tehnyt. Tulosta siis sarjaan -85kg tempaus 145kg työntö 175kg mikä nostattaa vielä tuloksen arvoa on se että se tehtiin käytännössä yhdellä jalalla. Uskomaton kisa ja kolmas kisa 2016 kun sain rutistettua kaikki mitä miehessä oli ja tulos oli mihin voimat riittivät. Suomeen Brasiliasta tultuani polvi kuvattiin ja olihan siellä korjattavaa. Revennyt patella, kierukka, limakoteloituma, lihaspoimu poikki, joten polvi laitettiin leikkaukseen. Polven leikkaus päivämääräksi lyötiin 12.9 mikä oli hyvä, sillä menin rakkaan vaimoni Anna-Maria Tokolan kanssa naimisiin 10.9 niinpä tanssitkin tuli tanssittua ennen kuin polvi operoitiin ja luvassa oli kepeillä kävelyä ja pitkää kuntoutusta. Polvi leikkauksesta onkin nyt se kuusi viikkoa ja mies jo kävelee omilla jaloilla ja kuntoutus on kovassa vauhdissa. Tosin puntti treenit painottuvat vielä jonkin aikaa pelkästään yläkroppaan, mutta suunnitelmissa on ensivuonna jossain vaiheessa jo lavalle marssia tekemään kovaa tulosta. Painonnoston osalta 2016 vuosi oli aika mahtava! 

SM-kisat mestari 151kg NR +182kg =333kg NR

EM-kisat 152kg NR + 183kg = 335kg NR & 400singlair 

Olympialaiset Rio de janeiro 145kg + 175kg


Penkki päivä!

28.10.2016 Polven kuntoutuksen ohella on treenit painotettu yläkroppaan. Nyt kuuden viikon sarjojen lätkimisen jälkeen oli aika kokeilla vähän miten voimaa on tullut! Ensimmäinen viikko on mätetty vähä isompaa ja tänään pukattiin penkistä uusi ennätys 170kg. Tällä viikolla otettu myös istuinpunnerrus sarja ennätyksiä 95kgx4x4. Eli terveisiä kaikille, täältä tullaan. penkkailusta video klippi tossa alhaalla.





Voimaa tulee ovista ja ikkunoista.

 


Oikotietä menestykseen ei ole.

27.10.2016 Ensin tietenkin mietitään muiden ongelmia, sitten vasta omia. Monen ongelma on se, että he itse rajaavat mahdollisuuksia elämästä. Vain taivas on rajana, joten usko itseesi ja unelmoi. Kun vain teet, teet ja teet, saavutat unelmasi. Itkemällä tai vittuuntumalla niitä ei saavuteta, vaan sillä, että antaa paukkua! Kaikki joutuvat hakkaamaan päätä seinään, jossain vaiheessa elämää. Kuitenkin kun luottaa itseensä koko ajan - niin pään hakkaaminen seinään alkaa tuottamaan tulosta ja pääsee kuin pääseekin seinästä läpi. Ihminen pystyy siihen, mitä todella haluaa! Rajat eivät tule vastaan, ellei niitä itse aseta.